Minulla oli ilo saada konkreettinen muistutus moniammatillisen yhteistyön ytimestä, kun osallistuimme työporukalla suureen vankilapakoon paikallisessa pakohuoneessa (ks. https://en.wikipedia.org/wiki/Escape_room). Idea oli siis lyhykäisyydessään se, että meidän piti ryhmänä vapautua suljetusta tilasta tietyssä ajassa. Tilassa oli useita koodeja, joiden ratkaisemiseksi löytyi erilaisia vihjeitä. Ratkaisujen edetessä oli mahdollisuus löytää myös ulospääsy.
Ennen peliä saimme ohjeita, kuinka kannattaa toimia. Tärkeimmät vinkit olivat: kannattaa jakaa kaikki tiedonjyväset ryhmälle ja kommunikoida koko ajan. Yksin ei pärjää.
Alkuhämmennyksen jälkeen aloimme hoksaamaan jutun juonen. Jos itse löysi jonkun sinänsä merkityksettömän näköisen esineen, toinen saattoi tietää, mihin sitä juurikin tarvittiin. Hyvin pian ryhmäläiset alkoivat ilmoittaa havainnoistaan toisille ja vihjeet tuotiin kaikkien nähtäville. Yhteisen tavoitteen (pako vankilasta) vuoksi jokaisesta onnistumisista iloittiin porukalla. Jokainen laittoi peliin itsensä ja oman osaamisensa ja todellakin: yhdessä oltiin enemmän.
Viime viikkojen aikana olen osallistunut moniin ODA- tapaamisiin eri foorumeilla: on ollut omaa pilottiryhmän tapaamista, valmennusta, sisältöryhmien tapaamista, teknistä ”jumppaa”, hyvinvointitarkastuksen vääntämistä eli jos jonkinmoista siis.
Noita foorumeita ja tuota vankilapakoa pohtiessani tajusin, mistä ODAssa on kysymys parhaimmillaan: moniammatillisesta yhteistyöstä! ODAssa jaetaan tietoa ja kommunikoidaan keskenämme – ei väliä, onko kyseessä Skype vai livenä paikalla. On aivan upeaa olla osallisena tässä huikean osaavassa moniammatillisessa porukassa, jossa mukana on laaja edustus koko sosiaali- ja terveydenhuollon kenttää työntekijoistä johtajiin, samoin teknisiä asiantuntijoita ja lukemattomia verkostoja. Ja yhteinen tavoitteemme on tuottaa asiakkaalle parempia palveluja, jotain enemmän kuin mitä meistä kukaan on aiemmin pystynyt omassa yksikössään tai organisaatiossa tuottamaan. Eipä tällaista mahdollisuutta tule kovinkaan montaa kertaa!
Toistan vielä: kannattaa jakaa kaikki tiedonjyväset ryhmälle ja kommunikoida koko ajan. Yksin ei pärjää.
Jätän avoimeksi sen pääsikö ryhmämme vapaaksi vankilasta vai pitikö meidät pelastaa sieltä. Itse asiassa sillä ei nyt ollut niin isoa merkitystä edes :)
Teksti: Hämeenlinnan pilottiryhmäläinen
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti