keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

2017 - nyt mennään, ja kovaa!


Suuret muutokset lähtevät pienistä asioista ja tällaiset asiat ajavat kohti suurempia päämääriä, mutta kaikella tällä on yksi yhteinen tavoite:

Asiakkaan asettaminen keskiöön

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitos on yhteispäivystyksenä originelli sekä kilpailukykyinen niin kustannustehokkuudeltaan kuin ollessaan osana uudistuvaa sote-palveluketjua. Työntekijöiden työn jälki ja laatu on henkilökunnan työmotivaation ja työn mielekkyyden kannalta huippuluokkaa. Päivystyksemme on haluttu hoitopaikka ja kansallisesti laadukas.

Olemme ottaneet käyttöön uuden puhelinjärjestelmän alkuvuodesta tuomaan toimintavarmuutta toukokuun alussa alkavan pilotin myötä. Hengitystieinfektiopotilaan oirearvion pilotti tulee olemaan ensimmäinen ODA-alustan avulla käytettävä oirearvio. Tämä tuo asiakkaille uuden sähköisen palvelupolun olemassa olevien palvelupolkujen rinnalle. Tähän käyttöönottoon olemme lisänneet resurssejamme uusilla digisairaanhoitajilla, jotka tulevat ensimmäisinä yhdistämään digitalisaatiota ja sairaanhoitajan vastaanoton toimintaa. Tuloaulaan odotamme innolla huhtikuun lopulla tulevaa palvelutiskiä, joka tuo asiakaslähtöisen näkökulman julkikuvaamme.

”Tavoitteenamme on ODA:n avulla hakea mahdollisimman nykyaikaista lähestymistapaa, jota erityisesti nuorempi väestömme kaipaa. Älypuhelin on nykyään kaikilla ja niitä halutaan käyttää tiedon hakemiseen, ei pelkkään puhelimessa jonottamiseen. ODA on iso mahdollisuus vastata haasteisiin, joita muillakin palvelualoilla on nykyään. Vaihtoehdot yhteyden saamiseen ovat olleet joko soittaminen tai paikalle saapuminen ja tähän saadaan nyt muutos. Henkilökohtainen yhteys aivan uudella tavalla! Tällä sähköisellä palvelulla on mahdollista tarvittaessa hoitaa asiakkaan koko palvelu alusta loppuun, joka on se todellinen juttu!” (Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimitusjohtaja Sirpa Rantanen)

Projektinäkökulmasta ODA ajaa suoraviivaisesti muutosta terveys- ja sosiaalipalveluihin valtakunnallisesti. EPLL:ssä tulevaisuuden näkymät digitalisaation osalta ovat kirkkaat ja teknisten ratkaisujen konkretisoitumisen näyttäytyminen on antanut raikasta informaatiota maakuntatasolle asti. Yhteistyö Virtuaalisairaala 2.0 -hankkeen kanssa raivaa tietä kohti valtakunnallisia hallituksen kärkihankkeen päämääriä digitalisaatiosta.

Kevättä rinnassa nyt kohti yhteistä päämäärää - digitaalista tulevaisuutta!


Teksti: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ODA-pilotti

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti